sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Muutto

Nyt onkin tapahtunut paljon ja nopeasti muutaman päivän aikana. Ollaan sanottu hyvästit vuokra-asunnolle ja päässeet muuttamaan omaan kotiimme, jossa remppa on edennyt mainiosti. Tällä hetkellä ollaan menossa siinä vaiheessa, että lattiat on valmiit vierashuonetta ja lastenhuonetta lukuunottamatta. Olohuone on saanut tapetit seinilleen, ja seuraavaksi on vuorossa meidän makuuhuoneen tapetointi. Alkuperäisen vision mukaan olohuoneesta piti tulla sellainen maitokahvin värinen, mutta ilmeisesti en ole kovin trendikäs ajatuksineni, koska sen väristä tapettia oli mahdoton löytää. Tai löytyi toki joitain, mutta niitä koristi isot kuviot, joista taas itse en oikein innostunut. Päädyttiin siis hieman vaaleamman beigen väriseen tapettiin, joka nyt seinille laitettuna näyttää kyllä tosi hyvältä. Tässä kyseinen tapetti nettisivujen värimallin mukaan:


 Ja tässä muutama kuva tapetista seinille laitettuna:





Makuuhuoneeseen tulee värimaailmaksi harmaa, ja sinne löysin juuri sellaisen tapetin, kuin olin ajatellutkin. Vanhat seinässä olevat tapetit on osoittautuneet sitkeiksi pirulaisiksi, jotka irtoavat postimerkin kokoinen palanen kerrallaan. Siksi päädyttiin kokeilemaan, josko voitaisiin vain tapetoida vanhan päälle. Tänään on seinään kiinnitetty yksi kaistale, ja huomenna tutkitaan, näkyykö vanhan tapetin kohokuvio siitä läpi. Tässä kuva huoneesta alkuperäisessä lookissa, sekä tapetoinnin alkuunlaittoa.





Makkarista puuttuu vielä valo, joten hämärässä puhelimella otetut kuvat ei näytä kovin hyviltä, mutta saa niistä jonkilaista käsitystä siitä missä mennään. Tässä yksi hieman parempi kuva tulevasta tapetista.
 

Enemmän kuvia tulossa, kun saadaan huone kokonaan tapetoitua niin eron huomaa niistä paremmin. Värimaailmasta vielä muutama inspiraatiokuva, eli harmaata mustilla ja valkoisilla aksenteilla:








Muutto uuteen kotiin on sujunut kaikinpuolin hyvin, ja on ollut kiva päästä itsekin keskelle kaikkea puuhastelua. Eilinen päivä meni oikeastaan vaan koiran pitämiseen poissa muuttajien jaloista, ja kierrellessä uutta asuinaluetta. Se muistuttaa sellaista isoa siirtolapuutarha-aluetta vanhoine omakotitaloineen ja rönsyilevine puutarhoineen. Heti seuraavan aurinkoisen päivän aikana täytyy käydä napsimassa muutama kuva, mutta näin sateella aika menee ihan tätä omaa kotia ihmetellessä. Tänään on tullut järjestettyä tavaroita omille paikoilleen, ja odotellessa josko masuasukki alkaisi ilmoitella tulostaan päivän valoon :) Ilmeisesti viihtyy yksiössään niin hyvin, ettei ainakaan kauheasti etuajassa ole syntymässä..!

Mutta nyt kutsuvat karvakamu, kumisaappaat  ja on iltalenkin aika. Sen jälkeen vähän sohvalla pötköttelyä, ja sitten nukkumaan toista yötä uuteen makkariin, jossa muuten saa erinomaiset unet! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti