lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulu

Viimeiset puolivuotta on kulunut hujauksessa, ja samaa vauhtia tuli joulu nyt vastaan. En siis pahemmin ehtinyt/jaksanut paneutua kodin koristeluun, vaikka niin olisin halunnutkin. Jotain pientä oli kuitenkin kiva saada esille, edes vähän tunnelmaa luomaan. Uusien koristeiden (ja huimien visioitteni toteuttamisen) sijaan kaivelin vanhat koristelaatikot varastosta, ja valkkasin niistä parhaat päältä. 

Aina joulukoristeita laittaessa miettii, että josko tänä jouluna laittaisi vain kultaisia koristeita, tai vain hopeisia, eikä aina kaikkia mahdollisia samaan syssyyn. Saman pohdinnan kävin mielessäni jälleen, mutta valikoiman pienuudesta johtuen jouduin päätymään perinteiseen punaiseen. Toki sillä saa ehkä kaikista nopeiten joulun tunnelmaa, ja pienetkin yksityiskohdat pomppaa esiin muusta sisustuksesta. Muistan kuinka joskus pienenä äidilläni oli samat mietteet koristelaatikoita esiin tuodessa, mutta kuinka kulta-teema romuttui hyvin nopeasti muiden (lue: minun) osallistuessa koristeluun ("ai eikö me muka laiteta TÄTÄ?! ..."tääkin on kyllä ihana!"...bye bye äidin suunnitelmat!). Jotenkin siitä kuitenkin aina muodostui lämmin ja kodikas, runsas ja ihana jouluinen tunnelma.

Siinä piilee toinen ongelmani. Samalla kun yritän välttää kaikkien varien yhteisen sekamelskan, tuppaan karsimaan koristeita ehkä vähän liiankin runsaalla kädellä, ja lopputulos jää jotenkin vaisuksi. Toki tällä kertaa syynä oli myös materiaalin puute (eteisessä seisoo tällä hetkellä kaksi laatikollista koristeita, joita EN hyväksynyt esille..!), eli kun karsii jo valmiiksi pienehköstä määrästä 3/4 pois, ei jää kauhean paljon millä koristella. Tässä kuitenkin muutama yksityiskohta meidän kodin joulusta :)
 



Old meets new. Eteisen kaapin päällä perintötonttu vahtii taloa, ja joulusukat sain siskoltani lahjaksi pari vuotta sitten. Keittiöön ripustin kaksi pitsinauhaa, joihin kiinnitin koristeita ja kortteja. Siihen ei ihan kauheasti painoa voinut laittaa, tai verhojen nauhat olisivat menneet täysin kieroon, mutta kehityskelpoinen idea ensijoulua ajatellen!




Päätin pitää koristeet pääasiassa vain eteisessä ja keittiössä, koska muissa huoneissa pienet piiperrykset olisivat vain hukkuneet muiden tavaroiden joukkoon tehden ilmeestä levottoman, ja näyttäneet äitini sanoin kuin "hajuvesi lihapullalla". Makuuhuoneeseen tosin laitoin nämä tyynynpäälliset, koska niitä ei tule kovin montaa kertaa vuodessa kaivettua esille :)


Ulko-ovea koristaa katajakranssi, joulukuusi löytyy terassilta, ja ikkunassa loistaa valkoinen joulutähti. Eli kaikki elementit kyllä on kohdillaan, vähän riisutummassa muodossa tällä kertaa. Onneksi päästään nauttimaan jouluntunnelmaa aattona kumpaankin mummolaan.
Sitten vähän haaveillaan (ja isäntä varmaan kauhistelee :D ). Ensi jouluksi olisi ihana oikeasti pitäytyä jossain väriteemassa, ja tällä hetkellä päässäni pyörii vaan visiot ihanasta kultaisesta joulusta.

 En siis tarkoita tätä:

kuva: pinterest


Vaan ennemminkin tätä:

kuva: theperfectpalette.com

 Kultaa, luonnonvalkoista, kuusenvihreää ja ruskeaa. 

kuva: Lauren Conrad

kuva: harpersbazaar.com

kuva: ruffledblog.com

Sopiva yhdistelmä karheutta ja kimallusta, runsautta ja herkkiä yksityiskohtia. Tarkoitus ei ole kopioida kuvien koristelua kirjaimellisesti, mutta värimaailmaa ja ideoita voisi toteuttaa omaan kotiin sopivalla tyylillä. En siis edelleenkään halua kuorruttaa kotiamme jenkkityyliin lattiasta kattoon, mutta aion kyllä panostaa koristeluun astetta tätä joulua enemmän. Onneksi koristeet on vain yksi joulun (ihanista) puolista, ja kaikilta muilta osin tämä on jo nyt paras joulu mitä olen saanut viettää. 

Siispä syödään, rentoudutaan ja nautitaan rakkaista ihmisistä ympärillämme. Ihanaa joulunaikaa kaikille!