torstai 30. lokakuuta 2014

WC:n makeover

Täällä ollaan taas! Viime kirjoituksesta onkin päässyt vierähtämään hetki.  Pikku neiti kasvaa niin kovaa vauhtia, että päivät vaan hujahtaa ohi hetkessä. Hän on tullut siihen ikään, kun menohaluja löytyy, ja kaitsemiseen tarvitaan todellakin molemmat kädet. Ihan pelkkä fyysinen kasvukin tekee jo sen, ettei vain enää jaksa kannatella häntä yhdellä kädellä (aikaisemmin tuli monesti istuuduttua, laitettua pikkuinen aterioimaan, ja kirjoitettua toisella kädellä). Siihen kun lisää hänen heränneen kasvun ympäristöään kohtaan, on pitelemisessä täysi työ. Ja tietysti ihana niin, mutta kaikkea muuta äidin omaa toimintaa se vastaavasti hidastaa. Toinen syy on se, että perfektionistina haluaisi aina esitellä valmiita kokonaisuuksia, eikä vaan pieniä yksityiskohtia sieltä täältä. Olisi hienoa saada jokin projekteista täysin valmiiksi, ja esimerkiksi vertailla ennen ja jälkeen kuvia. Juuri nyt se ei kuitenkaan onnistu. Vauvanhuone odottaa, että saadaan jossain vaiheessa pinnasänky siirrettyä sinne. Makuuhuone odottaa, että saadaan pinnasänky pois. Ja muut huoneet...No ne odottaa lottovoittoa. Niimpä tämän hätähousun on tyytyminen etenemään askel kerrallaan, ja tällä kertaa ajattelin esitellä wc:n alkuun päässyttä make overia.

Meillähän on kaksi vessaa, ja nyt käsittelyyn on päässyt niistä hieman modernimpi. Tai moderni on kyllä aika väärä sana kuvaamaan sitä ihanine vihreine laatoituksineen ja boordeineeen, mutta verrattuna toiseen vessaamme, jonka seinämateriaali on VAALEANSININEN TAPETTI, se on edes jonkun verran uudenaikaisempi..! Noh, niin huikealta kuin tuo retro-vessaksikin nimetty wc kuullostaakin, palaamme sen pariin joku toinen kerta.

Tämä toinen wc on laatoitettu joskus 2000-luvun alussa (hullua, että se edelleenkin tuntuu ja kuullostaa siltä, että siitä olisi vain hetki, vaikka oikeasti tuostakin on jo yli kymmenen vuotta..!).  Laatoitus on ihan siisti, ja vaikkei väri ja tyyli ole ihan meidän makuun, ei budjetissa tällä hetkellä ole tilaa kylppäriremontille. Siispä vihreällä mennään ja yritetään tuunata se niin siedettäväksi kuin mahdollista! Erikoisilta virityksiltä ei tässäkään huoneessa ole vältytty. Jaksaa kyllä aina ihmetyttää kuka vailla minkäänlaista maalaisjärkeä oleva henkilö tämänkin asunnon on suunnitellut. Niin paljon kuin kotiamme rakastankaan, on vastaan tullut jo liuta päättömyyksiä. Varmaan mainitsinkin tästä jo joskus, mutta esimerkiksi keittiön rakenteisiin oli jätetty liian iso aukko 45 senttiselle astianpesukoneelle, mutta liian pieni aukko normaalille 60 senttiselle koneelle. Toiseen reunaan seinän viereen rakennetta oli kuitenkin listan taakse jätetty tuo parin sentin tila ihan tyhjän pantiksi. Onneksi pienellä säädöllä saatiin isompi kone paikoilleen, mutta voi tuota suunnittelun lahjakkuutta kerrassaan.

Noh, täällä vessassa sitä todisti seinään asennettu kaappi, jonka käyttäjäksi oli ilmeisesti ajateltu jotain laihaa ja notkeaa jättiläistä. En jostain syystä ottanut kunnollisia kuvia kaapista, yritin varmaan vaan olla ajattelematta koko asiaa. Tuossa yhdessä siitä näkyy vilaus etukulmasta. Siispä yritän nyt kuvailla sitä mahdollisimman hyvin. Se oli siis pyykinpesukoneen yläpuolella, ja sisälsi pyykkikorin sekä yhden tavallisen hyllyn. Kaapin ovi aukesi 45 astetta niin, että päästäkseen kaapille piti ujuttautua oven ja lavuaarin väliin. Sinne päästyään olisi pitänyt donkata saadakseen vaatteita pyykkikoriin, ja niiden sieltä pois saaminen olisi ollut melkein sula mahdottomuus. En tiedä miten edellinen (iäkäs) asukas oli tuota kaappia käyttänyt, kun sevtuotti meillekin ongelmia. Tätä lukiessani huomaan kuinka epäselvältä kuvailuni kuullostaa, joten tässä pari kuvaa helpottamaan hahmottamista:





Hahaa. Yöllä, vasemmalla kädellä piirretty hahmotelma kaapista. Ihan vinksahtanut, mutta menkööt!



Ja tässä sama kuva, jossa siis kaappi-ihanuus revitty pois. Tämän jälkeen katto ja seinälevyt maalattiin puhtaan valkoisiksi, ja myös kattolistat vaihtui valkoisiin (ne kun piti irroittaa maalauksen tieltä. Muut listat tulevat vaihtoon joskus myöhemmin...)




Kaapin takaahan ei YLLÄTYS oltu laatoitettu wc:n päivityksen yhteydessä, joten takaseinä ja toinen sivuseinä piti jättää paikoilleen. Niihin päätettiin laittaa avohyllyt, joihin saisin levittää purkkini ja purnukkani ihan vapaasti. Yleensä pidän hieman maalaisromanttisesta tyylistä, mutta vessan värityksen vuoksi koin, että siitä olisi tullut liian imelä ja krumeluuri hempeillä somisteilla ja säilytysratkaisuilla. Siksi värimaailmaksi valikoitui normaalisti hieman vieroksumani puna-musta-valkoinen. Se jotenkin leikkaa tuon jo vähän vanhanaikaisen laatta-/boordimallin pehmeän lookin ja raikastaa kokonaisuutta. Osan tuotteista jätän hyllyille esille, ja osa menee jemmaan nahalla päällystettyihin laatikoihin. Nämäkään ei vielä ole täysin valmiissa ulkoasussaan, mutta tässä kuitenkin kuvia uusista avohyllyistäni.








Tarkoituksena olisi päivittää wc:n värimaailma niiltä osin kuin mahdollista noiden hyllyjen kanssa yhdenmukaiseksi. Vanha ruskea, rottinkipyykkikori sai jo lähteä, ja hankin siihen tuon kuvassa näkyvän mustan, neliönmallisen tilalle. Ostoslistalla ovat ainakin sirompi musta roskis ja lisää tummia käsipyyhkeitä. Jossain vaiheessa ehkä saan peili- ja allaskaapit uusittua, nyt en ruvennut niitä kuvailemaan, koska ovat niin tylsät :D 

Seuraavaksi olisi sitten vuorossa kai lastenhuonepäivitys. Sänky majailee vielä toisessa huoneessa, mutta muita kalusteita on tullut hankittua ja tuunattua, ja muutenkin vaihdettua sävymaailmaa vähän pehmeämpään. Lisäksi on tullut tehtyä taas joitakin ihania vanhoja löytöjä! Niistä ensi kerralla lisää ;) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti