maanantai 29. kesäkuuta 2015

Etupiha

Niin kuin rivareilla yleensä, myös meillä löytyy pieni pläntti pihaa talon etupuolelta. Meillä se jää ulkovaraston taakse, eli ei osu silmään heti pihaan ajettaessa. Kuitenkin tämän alueen haluaisi olevan siisti ja nätti, onhan se kaikkien naapureiden, vieraiden ja ohikulkijoidenkin nähtävillä. Noh, meidän pikku pihamme oli päässyt ehkä hieman villiintymään. Ilmeisesti sille ei oltu tehty juuri mitään pitkään aikaan, ja sormet syyhyten oon odottanut, että päästään laittamaan se kuntoon. Ainoa hyvä puoli meidän palstallamme on ihana maanpeitekasvi pikkutalvio, ja se saikin jäädä paikoilleen. Sitten ei auttanutkaan muu kuin kaivaa, kaivaa ja kaivaa nurmikot, juurakot ja epämääräiset kasviviritelmät pois. Tässä hieman kuvia lähtötilanteesta, ja vertailun vuoksi oli pakko napata kuva naapurin hieman erinäköisestä - ja esimerkillisestä - pihasta. (Todettakoon kuitenkin, että hän on asunut tuossa yli 30 vuotta..! Saanut siis vähän etumatkaa.)




Yllä siis meidän villiintynyt puolemme...Ja alla naapurin.


Ajatuksena oli pitää etupiha suht helppohoitoisena. Toiseen reunaan rakennettiin luonnon liuskekivistä kulkuväylä. Tämä sen vuoksi, että saan helposti pyörän kuljetettua sitä kautta pois katoksen alta, eikä tarvitse alkaa ahtaassa välikössä kääntämään ja vääntämään. Kivetyksen myötä innostuttiin kiviteemasta, ja eräänä kauniina päivänä käytiin lappaamassa auto täyteen jos jonkinlaista lohkaretta. Halusin pienempiä, pyöreitä kiviä erottamaan kivetyksen kukkapenkistä, sekä pari isompaa kiveä tuomaan näyttävyyttä. Noita kiviä kerätessä meinasi unohtua, että pitihän sinne muutama kasvikin mahtua joukkoon..!







  



(Jossain vaiheessa olisi tarkoitus kokeilla kasvattaa liuskekivetyksen ja sitä reunustavien pyöreiden kivien välit täyteen sammalta. Se sitoisi kivet paikoilleen, ja tekisi pehmeämmän ja vehreämmän yleisilmeen. Tää sammaleen kasvatus -projekti vaatii kuitenkin ihan oman päivityksensä, se kun ei oo ihan yhdessä yössä tehty - hyvä jos yhdessä vuodessa. Siitä lisää myöhemmin!)

Tänään käytiin sitten Plantagenista hakemassa kivien kaveriksi vähän vihreää. Olin netistä katsonut joitain lajikkeita, mutta ylläri pylläri valikoima ei ihan täsmännyt. Päätettiin ottaa aluksi muutama kasvi, ja seurata alkaako ne viihtyä uudella paikallaan. Myöhemmin voi sitten täydentää/vaihtaa sen mukaan. Maa tuossa paikalla on aika savista, mutta kun mä sitä kuokin niin tuli sieltä pari kastematoa onneksi vastaan. Lisäksi laitoin kyllä uutta multaa ja hevosen lantaa lannoitukseksi (toiminut kuin häkä takapihalla), joten toivotaan että ne tuosta alkaa levitä. Tässä vähän kuvia rakennus- ja istutusvaiheista:
















Hiemanhan tuo paljaalta näyttää tällaisen silmään, joka haluaisi heti kaiken olevan täydellistä. Onneks puutarhanhoidossa on se puoli, että kun yhtä asiaa joudut kärsivällisesti odottamaan, saa sillä aikaa myllätä ja kitkeä ja hoivata toisaalla. Nyt se on kuitenkin saatu alulle, ja jos edistystä tapahtuu takapihan tavoin, voi näkymä olla paljonkin runsaampi jo tämän kesän aikana :)


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Pergola

Onni on miehen isä, joka osaa ja haluaa toteuttaa mun visioita. Naapurin mummolla on niin kaunis pergola pihallaan, että ihan pakko oli saada sellainen itsellekin. Siihen se sitten yhtenä iltapäivänä nousi.









Anopin villiviini ei suuttunut siirrosta, vaan työntää jo uutta lehteä ja kasvaa silmissä. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus jatkaa lankoja niin, että niiden päät ylttävät valokatteen reunaan muodostaen köynnöksen kasvaessa sen hehkuttamani viherkaton. Can't wait!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Cherry in the air!

Pari viikkoa sitten vietettiin Helsingissä Hanami-juhlaa kirsikankukkien kunniaksi. Ihastuksekseni oon saanut huomata, että omppupuiden lisäksi meidän taloa ympäröivällä omakotialueella kasvaa myös paljon kirsikkapuita. Ne ovat nyt täälläkin loistossaan, ja niiden innoittamana tässä valokuvia meidän omasta Hanamista.







 


Pisteeksi i:n päällä meidän omassa pihassa kasvaa pikkuinen kirsikkapuu, jonka Amanda sai ristiäislahjaksi mun siskolta. Se selvisi voittajana talvesta (ja hoitajiensa kokemattomuudesta), ja oli salaa omassa kulmauksessaan alkanut kukkimaan. Nyt se ei sit varmaan rauhaa multa saakkaan <3





Ihanaa viikonloppua kaikille!