torstai 31. heinäkuuta 2014

Terassi on täällä!

No niin, hetkeen en ole päässyt kirjoittelemaan, mutta vihdoin tarina jatkuu. Viimeinen viikko on mennyt uuden terassin valmistumista seuratessa, ja nyt se päivä on koittanut! Rempparyhmä on painanut hommia kirjaimellisesti hiki hatussa, kun ennätyshelteet ovat "hellineet" meitä viime päivinä. Itse olen tuskastellut hikisen pikku lämpökääryleeni kanssa sisätiloissa, kun ei voi näin kuumalla liikkua ulkona rattaiden kanssa. Kaikilla on siis ollut tukalan kuumat oltavatmutta valmista on tullut, ja nyt on meillä siis terassi, joka oikein odottaa grillausta ja auringonpalvojia (eli tervetuloa te jotka tunnistitte itsenne, itsehän menen ja hautaan pääni jääkaappiin aivan juuri!). 

Alunperin pihassa oli pienempi kivilaatoista tehty patio. Haluttiin kuitenkin ihan kunnon kokoinen oleskelualue, jossa mahtuu toimimaan koiran ja vauvan kanssa, ilman että ollaan kuin sillit suolassa ja ahtaanpaikankammo iskee. Etenkin kun koiran takia (pääasiassa) päädyttiin aidattuun malliin, jotta karvakamun voi päästää huonommallakin ilmalla ulos ilman, että se kuraantuu. Pihassa ei onneksi ollut valmiiksi kovin monimuotoista perennapenkkiä, jonka pois kaivaminen olisi ollut sääli. Nyt selvittiin sijoittamalla pari puskaa parempiin koteihin :) Tältä piha näytti alunperin:








Toisessa kuvassa näkyvä mänty sai lähteä, ja sama tuomio odottaa myös keskellä pihaa olevaa aroniapensasta. Siinä itsessään ei ole mitään vikaa, mutta sijainti on vähän huono, ja nyt kun viheralue pieneni, on se turhan iso (ja aika tylsä) elementti kaiken keskellä. Kaikki alkoi kuitenkin muutaman kukkapuskan poistolla ja materiaalien hankinnoilla, jonka ajaksi mullattu alue piti peittää rakkaan kuopankaivajamme kiusaksi. Valmiina olleet kivilaatat hyödynnettiin terassin tukilaattoina, ja niiden lisäksi pohjalle tuli aimo annos hiekkaa.





Sen jälkeen rakennettiin kehikko ja sitten päästiin lautojen kiinnitykseen.



Ei haluttu kovin tiheää aitaelementtiä, joten päädyimme rakentamaan aidan itse rimoista. Lattialaudat on kyllästettyä puuta, jonka sävyttämistä täytyy odottaa ainakin vuosi. Niistä tulee lopulta jotakin lähellä rimojen tai tukipaalujen sävyä.





Koiran takia siis halusimme terassiin myös aidan. Taloyhtiössämme ei olla (vielä) päästy yhteisymmärrykseen valokatteen rakentamisesta. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa (ja meidän ensimmäistä) yhtiökokousta, jossa voisi laittaa asiaa taas vireille. Se olisi meille ideaalein vaihtoehto, mutta voi olla, että hankimme väliaikaisesti ison päivänvarjon tai markiisin suojaamaan sateelta.  Aidan ja suojan avulla terassilla voisi koira makoilla säällä kuin säällä, sekä vauva nukkua rattaissa raittiissa ilmassa.

Taloyhtiöstämme sen verran tähän väliin, että meillä on seitsemän naapuria, joiden keski-ikä on noin 80 vuotta. "Meidän päässä" rivitaloa asuu onneksi kaikista skarpeimmat mummot, ja etenkin seinänaapurimme vaikuttaa hyvältä tyypiltä. Jokatapauksessa tästä syystä monissa muissa taloyhtiöissä jo tehdyt uudistukset (kuten kaapelitv, nämähän kuuntelevat varmaan vain radiota..!)meiltä uupuvatSamaan sarjaan kuuluu myös siis valokate, josta ei olla jostain syystä päästy yksimielisyyteen. Noh, jospa me saataisiin asioihin vähän vauhtia. Lisää geriatriayksikön tapahtumista kenties jatkossa ;)

Nyt kuitenkin takaisin terassin pariin. Pientä viilausta vailla oleva pihaolohuoneemme näyttää nyt tältä:







Enää pari lautaa terassin alareunaan ja muutama rimanpääty maalaamatta. Sen jälkeen alkaakin oheismateriaalin hankinta, tai ainakin niistä haaveilu. Ostoslistalla mm. grilli, istutuspussit yrteille, kukkia, lisää istumapaikkoja...and the list goes on! Tällä hetkellä olen saanut uudet kukat edellisen asukkaan jättämään pataan, sekä tomaatin, joka syytää satoa sitä mukaa kun ehtii vain kerätä.

        


Lisäksi äitini askarteli meille tämän kukkapenkin/puutarhan koristeen raparperin lehdestä ja sementistä. Se odottaa lopullista paikkaansa, kunhan päästään jossain vaiheessa muun pihan kimppuun.

 


Nyt kuitenkin on aika nautiskella uudesta terassista, johon näin iltasella on ihana mennä viilentymään ja hymisemään tyytyväisyydestä
:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti