sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kotikulmia tutkimassa

Meidän rivitalo sijaitsee ihanan omakotitaloalueen kyljessä. Vähäliikenteisiä pikkukatuja ja kävelyteitä, vanhoja puutaloja ja puutarhoja. Koiraa ja vauvaa ulkoiluttaessa on samalla hyvä tilaisuus vakoilla toisten pihoja ja napsia ideoita omaa varten. Varsinainen pihapäivitys tulee myöhemmin, kun saadaan terassiprojekti startattua. Tähän väliin kuitenkin kesäinen fiilistely meidän "lenkkimaastoista" ihan vaan koska siellä oli taas tänään niin ihana käpsytellä.






Omasta pihastani en ehkä halua ihan niin rönsyilevää ja valtoimenaan kasvavaa, kuin monet näiden talojen pihoista ovat. Olen haaveillut terassin jatkeeksi tulevasta pergolasta (jonkalainen naapurin tädillämme on!!), jossa kasvaisi joku ihana köynnös. Rönsyily sen sijaan saisi tapahtua kivillä reunustetussa kukkapenkissä, niin että myös nurmikolle jäisi tilaa. Ihana silti tirkistellä toisten ratkaisuja, vaikka en kehdannutkaan mennä kamerani kanssa kovin lähelle kuvia ottamaan...vielä. Mutta niin kuin aikaisemmin jo olen hehkuttanut, tuo alue mieleen hieman isommassa mittakaavassa olevan siirtolapuutarhan. Kyllä täällä mieli lepää ja koiran kanssa ulkoilusta on tullut monin kerroin mielenkiintoisempaa. Jospa ensi viikolla päästäisiin seuraamaan oman terassin (ja pihan) rakennusta!







Onni on oma perhe ja arjen pienet ilot :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti